lauantai 25. huhtikuuta 2015

KAMERA MUKAAN MATKALLE

Nyt kun matkat lähestyy ja lähestyy tää kysymys tulee entistä ajankohtaisemmaksi. Mun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa kaikista elektroniikkalaitteista, mutta pelkästä kamerasta tuli jo niin paljon asiaa, joten jatkan muista laitteista seuraavassa postauksessa.



Kamera: 
Älä jätä kotiin tää on ihan must juttu ottaa mukaan. Nyt joku aattelee et mihin mä kameraa tartten ku mul puhelimessa hyvä kamera? Tässä 4 syytä miks kannattaa ottaa kamera mukaan, vaikka puheimessa olisi hyvä valokuvaustoiminto.

1. Jos puhelin katoaa ja sul on sun kaikki kuvat siellä. Voin uskoa kuinka paljon ärsyttää sen jälkeen. 
2. Puhelimen muisti on rajallinen. Varsinkin jos sulla on iPhone et saa siihen millään lisää muistia ku se on ihan täynnä. Toisin kun kameraan voi aina ostaa uuden muistikortin. Nimimerkillä kokemusta on. 
Tokavika ilta puhelimen muisti täynnä. Kameran muistikortti täynnä. Ei auttanut muu kuin ostaa uus muistikortti yhden päivän takia,mutta toisiaan se sijoitus kannatti. 
3. Joskus puhelin saattaa yhtäkkiä tyhjentää kaikki sun kuvat. Tätä oon kuullut Samsungin omistajilta. 
4. Sun puhelimen näyttö/kamera hajoo. Sillä ei sitten otetakaan loppureissusta kuvia. 

Sitten muutama syy miksi ylipäätänsä kamera kannattaa ottaa mukaan. 

1. Oon huomannut et jos pyydät vaa kavereita ottaa kuvia niin ne ei lähetä sulle kaikkia kuvia + siinä kestää= siitä tulee kauhee ongelma, minkä kautta lähettää 1000 kuvaa. 
2. Oon huomannut sen kans et kun ite ottaa kuvia, niistä tulee just sellasia kuin haluat. Jos kaveri ottaa ne on saatettu rajaa tyhmästi tai niis on huono valotus ne on epätarkkoja yms. Miljoona syytä miks ota itse kuvia, mutta pyydä toki kavereita ottaa vaik sun kameralla kuvia jossain kivassa paikassa. 
3. Kuvat ja videot on parhaita muistoja. Sä et voi ikinä enää elää uusiks niitä mahtavia hetkiä ja silloin kuvia katsellessa pääsee palaamaan ajassa taaksepäin. Voit sitten kuvasta teettää vaikka mukin. 
4. Kuvista on helppo tarkistaa jotain paikkoja tai mitä on tehty minäkin päivänä. Tai vaikka paikan/rakennuksen jonka olemassa olosta kuulit vasta jälkikäteen ja harmittaa sitten miks siel ei tullut käytyä. Jälkeenpäin sitten huomaat et sul on kuva ku seisot sen vieressä mut et silloin tajunnut mikä se paikka oli. Nimimerkillä kokemusta on tästäkin.
5. Ota kuvia kaikista pienistä kivoista jutuista mitkä saatta vaikuttaa silloin mitättömiltä, mut jälkikäteen huomaat mikä arvo niillä on. 


America


Millanen kamera kannatta ottaa mukaan?

Yhdellä lauseella: Ota kamera jota jaksat pitää mukana ja osaat käyttää!!!!

Järkkäri: Jos otat paljon kuvia ja kuvailet muutenkin paljon ja haluat matkalta hyviä kuvia, silloin järkkäri on hyvä ratkaisu. Mutta toisaalta jaksatko pitää järkkäriä mukana diskoissa, koulussa ja uskallatko jättää sitä hetkeksi esim. rannalle jos haluat mennä uimaan?
Älä ota järkkäriä jos et osaa käyttää sitä tai sen mukana pitäminen Suomessakin tuntuu vaivalloiselta tai saat harmaita hiuksia siitä huolehtiessa!!

Pokkari: Mun mielestä tää on helpoin vaihtoehto. Sitä on helppo pitää pikkulaukussa mukana myös diskoissa, retkillä ja esim. huvipuistossa. Toki et välttämättä saa niin laadukkaita kuvia ja toimintoja on vähemmän. No lähes kukatahansa osaa käyttää sitä, jos vaikka pyydät jotain ulkomaalaista ottamaan kuvan susta.

Puolijärkkäri: Mulla oli tämmönen hieman pokkaria isompi kamera mukana jossa oli muutamia järkkärin toimintoja. Tää oli mulle ihan riittävä ja sain ihan hyviä kuvia. Se oli hyvän kokonen ja helppo pitää koulussa ja retkillä mukana. Otan tän varmaakin Ausseihinkin mukaan.

Go pro tai vastaava: Varmasti aivan mahtava vaihtoehto normi kameran sijaan. Se on helppo ja pieni ottaa mukaan ja voit kuvailla sillä veden alla esim. Maltalla. Sillä saa hyviä ja laadukkaita videoita matkan varrelta. Mun mielestä puhelimen kanssa matkalla tosi loistava ratkaisu.

Look on the bright side, you're amazing!

Kameroissa ja puhelimissa on eroja joten mieti mikä on itsellesi sopivin vaihtoehto. Mutta suosittelen ottamaan kaksi eri laitetta, jossa on eri tyyppiset kuvaustoiminnot. Esim. Järkkäri ja puhelin. Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja oliko siitä hyötyä. Jos tuli mieleen kysymyksiä niin ota yhteyttä. Vastailen kaikkiin kysymyksiin todella mielelläni. :)

Jenna

2 kommenttia:

  1. jos sulta saa toivoo postauksia nii ois kiva jos tekisit esim sun ekoista päivistä perheissä ja iha yleensä et mitä teitte, koulunkäynnistä, shoppailusta ja vakka siitä LA viikonlopusta jos sulla oli se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja aina saa toivoa postauksia. Koulusta, ekoista päivistä ja kohteeseen saapumisesta on tulossa postausta. LA:n viikonloppuretkestä on jo postaus. -> http://kielimatkausaan.blogspot.fi/2014/11/los-angles.html
      Shoppailustakin on jo postaus ja se löytyy täältä. (Aiheesta tulossa myös toinen postaus). ->http://kielimatkausaan.blogspot.fi/2014/11/shopping-in-california.html

      Poista

Kiitos kommentista :)