sunnuntai 29. toukokuuta 2016

TURISTINA SUOMENLINNASSA

Heippa, 
hieman erilaista postausta tänään. En ole tainnut koskaan kirjoitella mitään Suomessa matkailusta, joten nyt ajattelin jakaa ajatuksia perjantaisesta Suomenlinnan vierailusta. 

Perjantaina saatiin siis yhden kaverini kanssa aika sponttaani idea lähteä picnikille Suomelinnaan. Olin viimeksi Suomenlinnassa käynyt ehkä kymmenisen vuotta sitten, joten olihan se jo aika käydä vähän virkistämässä muistia. En olekaan aikaisemmin tajunnut kuinka helppoa sinne on todellisuudessaan lähteä Helsingistä käsin. Otimme lautan yhden aikoihin ja palasimme viiden aikoihin. Hintaa meno-paluumatkalle taisi HSL-kortilla tulla kokonaiset 2,06€. Sisäänpääsy Suomenlinnaan oli ilmainen, joten hintaa tälle reissulle ei tullut juuri ollenkaan. Lauttamatka kesti noin 15 minuutia ja kannella oli ihana nautiskella kauniista ilmasta ja auringon paisteesta. 

Kun pääsimme Suomenlinnaan (joka koostuu 7 eri saaresta) päädyimme kiertelemään ihan omatoimisesti ympäri saaria. Mahdollisuus olisi ollut myös lähteä opastetulle kierrokselle, mutta meille riitti ihan omakierros. Hinta opastetulle kierrokselle aikuiselta olisi ollut 11€. Saarella olisi myös ollut mahdollisuus vierailla erilaisissa maksullisissa museoissa, mutta jätimme nekin tällä kertaa väliin. 

Suomenlinnan rakentaminen aloitettiin noin 1750, kun Suomi oli vielä Ruotsin vallan alla. Sen alkuperäinen nimi oli Sveaborg, joka suomennettiin Viaporiksi. Vuonna 1808 Viapori antautui Suomen sodassa ja linnoitus siirtyi Venäjän haltuun. Vuonna 1991 Suomenlinna liitettiin UNESCON maailmanperintökohteeksi. Se on aikojen saatossa toiminut niin Suomen, Ruotsin ja Venäjän puolustuksessa. Sisällissodassa Suomenlinna oli valkoisten halussa ja linnaan vietiin punaisia sotavankeja vankileirille. Talvisodan aikana Suomenlinna toimi mm. sukellusvenetukikohtana ja nykyään turisteilla on mahdollisuus vierailla sukellusvene Vesikossa. Vesikko toimi mm. talvisodan aikana partioimassa Hangon alueella ja jatkosodassa se partioi Suomenlahdella. Vuonna 1973 Vesikko avattiin Susisaareen (Suomenlinnan) entisöitynä museoksi. 

Pahoittelut kuvien laadusta, kaikki on siis puhelimella otettuja. Mitäs tykkäsitte tämän tyylisestä postauksesta? Ootteko te käyneet Suomenlinnassa?






Jenna

36 kommenttia:

  1. Hauska turistinäkökulma Suomenlinnaan. Jotenkin se on niin lähellä Helsingissä asuttaessa, että sitä unohtaa, että se on tosiaan hieno matkailukohde. Itse sen kokee vain kivana piknikpaikkana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Itsekin Helsingissä ravaan melkee päivittäin ja silti tuli vasta nyt lähdettyä käymään siellä. Turistipaikkana se on kyllä mainio, samoin kuin piknikpaikkana! :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia! Itsekin pitäisi kesällä käydä Suomenlinnassa, vaikka lähellä asuukin tulee siellä käytyä harvoin vaikka se niin upea paikka onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Suosittelen todella käymään, on tosi kiva kesäpaikka :)

      Poista
  3. Ehdottoman hyvä paikka picknikille! Olemme käyneet kerran ja voisin mennä toistekin. Ihan hyvät kuvat vaikka kännykkäkuvia. Itsekin pääasiassa niitä otan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, yksi Helsingin parhaista picknik-paikkoja. Kännykkäkuvat on kyllä niin paljon helpompi, kun pitää joka hetkessä kameraa mukana :)

      Poista
  4. Suomenlinna on kyllä ihana, sekä kesällä että talvella (siis hyvällä säällä, ei välttämättä hirveällä räntäkelillä :)). Kävin muutama vuosi joulun alla Suomessa ja Suomenlinnassa joulupuurolla ja glögillä. Oli niin ihanan tunnelmallista, että itketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, en ole koskaan ajatellut että Suomenlinnaan pääsisi myös talvella! Täytyy ehdottomasti käydä ensi joulun aikana. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. teiän päiväretki kuulosti ihanalta! Haluisin kans päästää kesän aikana sinne kiertelemään ja just vaikka piknikille :)

    http://adorabledreamss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päiväretki ja pääsi vähän nollaamaan. Ehdottomasti kannattaa lähteä, on se niin upea paikka! :)

      Poista
  6. Tosi hauska postaus, ja paljon uutta faktaa tästä kohteesta, jossa olen käynyt ehkä 20 kertaa :D

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tuli jotain uutta tietoa ja mukavaa että tykkäsit! :)

      Poista
  7. Suomenlinnassa on kyl kivaa käydä aina sillointällöin! :) Vois taas pitkästä aikaa napata miehekkeen mukaan ja suunnistaa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käymään! Voi olla että paikasta menisi vähän maku, jos joka hetki siellä ravaisi, mutta tosiaan välillä mukava käydä :)

      Poista
  8. Hanneli / Duunireissaaja30. toukokuuta 2016 klo 13.47

    Silloin kun muutettiin Helsinkiin, tuli Suomenlinnassa käytyä usein. Mutta nyt edellisestä käynnistä on tainnut vierähtää jo 4 vuotta. Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu viereisellä Vallisaarella käynti, senhän voi myös yhdistää Suomenlinnan visiittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jotenkin aika kuluu kauhean nopeasti ja tajuaa viime reissusta olevankin pitkä aika. Vallisaarella olisi myös kiva käydä :)

      Poista
  9. Suomenlinna on ihana! Suosittelen aina ulkomaalaisille ystaville, etta piknik Suomenlinnassa on must. Kiva lukea ulkosuomalaisena naita Suomi-vinkkeja, etta lisaa vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minä myös ehdottomasti ehdotan ulkomaisille, että kävisivät Suomenlinnassa tai ainakin Kauppatorilla. Täytyypä kirjoitella enemmän Suomen sisäisistä reissuista! :)

      Poista
  10. Suomenlinnassa on tullut ravattua liki joka kesä. Mutta oikeastaan jokaisen kannattaisi käydä siellä myös talvella. Silloin paikka vasta onkin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi kyllä Suomenlinna kiehtoa myös talvella! Varmasti tuo aivan uutta perspektiiviä paikkaan. Uskon, että tulee itsellänikin nyt jatkossa käytyä Suomenlinnassa vähän useammin :)

      Poista
  11. Aikoinaan kun toin aussimieheni Suomenlinnaan ekaa kertaa, se totesi että näyttää ihan Konnulta, siis Lord of the Ringsistä. Ehkä se vähän näyttää. Suomenlinna on ihana piknik-paikka, pääsispä taas pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mietin aivan samaa, kun kuljettiin noiden "kumpujen" välissä. Sitä vain odotti että kohta sieltä hobitti kurkistaa oven takaa. Suomenlinna nousi kyllä yhdeksi lemppari piknik-paikakseni! :D

      Poista
  12. Suomenlinnassa kannattaa käydä kyllä kaikkina vuodenaikoina :). Ei tosiaan vaadi paljoa etenkään, jos omistaa matkakortin Helsingissä. Sen kun vaan hyppää lauttaan. Itse välillä teen sitä vaan hetken mielijohteesta huvikseni. Auringonlasku on myös tosi nätti siellä, suosittelen =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itsekin vasta nyt matkan helppouden ja ehdottomasti aioin käydä kurkaamassa Suomenlinnaa myös muina vuoden aikoina! Ensi kerralla olisi myös tarkoitus jäädä katsomaan auringonlaskua, jos se aurinko vain laskisi järkiaikaan näin kesällä. :)

      Poista
  13. Mä kävin ekaa kertaa Suomenlinnassa viime kesänä, tykkäsin tosi paljon :) Pitää katsoa jos tänä vuonna menen uudestaan, tosin enemmän kiinnostaisi juuri avattu Vallisaari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallisaari kiinostaa myös täällä! Ainakin mitä kuvia olen katsellut, vaikuttaa todella kivalta paikalta. Harmi vaan ettei sinne tuolla HSL-lipulla taida päästä.

      Poista
  14. En ole koskaan käynyt Suomenlinnassa ja harmittaa tosi paljon. Se on ollut nimittäin pitkään listalla! Helsingistä sinne tosiaan on helppo mennä, mutta kun asuu täällä monen tunnin junamatkan päässä Hesasta niin eipä välttämättä ihan päiväseltään onnistu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta! Pelkän Suomenlinnan takia ei kyllä varmasti tule lähdettyä pitkiä matkoja matkamaan. Ehkä jollain pidemmällä Helsinki-reissulla olisi mahdollista yhdistää myös Suomenlinna jonkun päivän ohjelmaan :D

      Poista
  15. Mä oon varmaan maailman huonoin Suomi-matkaaja, enkä oo koskaan käynyt Suomenlinnassa. Tallinnan laivoilta olen nähnyt paikan (eikös se oo siinä reitillä?), mutta valitettavasti siihen se aina jää. Aina Suomessa ollessa tulee käytyä Kuopiossa, joten Helsinki ei ole aina se ensimmäinen kohde. Harmi, olisi kiva tuntea oman maan pääkaupunki paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi-matkailu jää kyllä helposti ulkomaan matkoille kakkoseksi ja jotenkin sitä Suomessa suuntaa aina vaan samoihin paikkoihin. Helsinki on monelle tuntemattomampi. Vaikka itsekin siellä opiskelen, niin en voisi sanoa että tunnen Helsinkiä. Ehdottomasti suosittelen käymään Suomenlinnassa, ainakin vielä joskus jos innostusta riittää :)

      Poista
  16. Suomenlinna on ihana! Ihan liian harvoin tulee käytyä, vaikka olen Helsingissä töissä ja asun 15 kilometrin päässä. Fantastinen piknikkipaikka.

    Ja kuvat, nehän on oikein hyviä, ei niin mitään vikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Suomenlinna on kyllä ihana paikka ja olisi siellä kiva käydä useamminkin :)

      Poista
  17. Suomenlinna on kovin tuttu, Helsigissä kun asun. Täällä kotikulmillakin tulee tutkittua aika usein turistin tavoin. Tuonne vien usein maailmalta Suomeen saapuvia kavereita ja nautiskelen vanhasta tunnelmasta välillä ihan muutenkin vain. Tuolla Vesikossa en ole käynyt, nähnyt sen olen kyllä ulkoapäin ihan omalla retkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että lähiseudullekin tulee tehtyä "turistina" reissuja. Pitäisi itsekin alkaa niitä enemmän tekemään. Suomenlinna on kyllä monipuolinen paikka, jossa viihtyy melkein takuuvarmasti! :)

      Poista
  18. Minun viimeisestä Suomenlinna-vierailusta on jo iiiiihan liian pitkä aika. Pitääkin yrittää, jos ehtisi käymään siellä tänä kesänä. Ja kiitos tästä historiaosuudesta: on kiva oppia aina jotain uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Heidi! Kiva että postauksesta sait jotain uutta tietoa. Toivottavasti päädyt Suomenlinnassa käymään, ihan vaikka muistinvirkistykseksi! :)

      Poista

Kiitos kommentista :)